sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lada

Ladaa viedään jälleen Pohjoismaihin

© Sputnik/ Igor Russak
TALOUS
(päivitetty 18:00 24.04.2015) Saada lyhennetty URL
21544016
Vuonna 2015, venäläisten autojen vienti Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen kasvaa, kertoo Venäjän media.
Kaikkiaan tänä vuonna Avtovaz vie ulkomaille noin 100 000 autoa, lupaavat tämän yhtiön edustajat. Vientiin menee käytännössä kaikkia Lada —henkilöauton malleja, sen jälkeen, kun niihin on tehty vientimaan teknisiä vaatimuksia vastaavat muutokset, — kerrotaan yhtiön internetsivulla.
Ruotsalainen Bo Andersson, josta tuli Avtovazin johtaja vuonna 2013, on useaan kertaan korostanut omaa erityistä suhdettaan Pohjoismaiden markkinoihin. Avtovazin autojen suurimpana ulkomaalaisena ostajana on ollut ja on edelleen Kazakstan, jonka osuus viennistä on noin 80 prosenttia. Yhtiö vie autoja lisäksi Egyptiin, Tunisiaan Peruun ja Nicaraguaan. Kaikesta huolimatta, myös Skandinavialla on oma paikkansa: Avtovazin myynnin tehostamista varten Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen, on jopa perustettu Lada Scandinavia AB —jakeluyhtiö.
Avtovazin lehdistöpalvelun tiedottaja Polina Ivannikova kertoi Venäjän äänelle, Avtovazin työskentelyolosuhteista Ruotsissa.
On jo tiedossa, että siellä vuoden 2015 alussa myyntiin tulevat Lada Granta ja Lada Kalina. Niiden pitäisi olla kaikkein halvimmat, uusista autoista, paikallisilla markkinoilla. Ruotsissa auto ei ole suinkaan kaikkein helpoimmin hankittavissa oleva tavara, siksi pyrkimys juuri nyt päästä paikallisille markkinoille, on osittain yhteydessä ruplan kurssin laskemiseen. Tämä tekee venäläisten autojen hinnoista hyvin houkuttelevan.
Yhtiön virallisella sivulla kerrotaan, että tällä hetkellä Kalina —mallin suositushinta esimerkiksi Saksassa on 9 490 euroa. Ruplan arvon laskeminen antaa Avtovazille pelivaraa hinnan laskemista ja kilpailukyvyn nostamista varten, verrattuna saman luokan muihin autoihin, joiden hinta liikkuu 10 tuhannessa eurossa ja sen yläpuolella.
Lehdistöpalvelun tiedottajan mukaan, yhtiössä on tehty myynnin tehostamisen kannalta välttämättömiä tutkimuksia.
Yhtiön johtaja Bo Andersson on kiinnostunut paljon Pohjoismaiden markkinoista, kaiken lisäksi, koska Ruotsin, Norjan ja Suomen ilmasto-olosuhteet samankaltaiset Venäjän kanssa. Sen jälkeen, kun oli tehty testejä, ymmärsimme, että myyntiä voidaan lisätä. Paikalliset markkinat ovat valmiit myönteisiin muutoksiin.
Avtovazin johtaja kertoi jokin aika sitten, että tehtyjen mielipidetutkimusten pohjalta voidaan sanoa, että pohjoismaalaiset autojen ostoajat, joko pitävät meidän autoistamme, tai eivät voi sietää niitä. Joka tapauksessa tämä on hyvä asia, koska kukaan ei ole välinpitämätön. Voidaan sanoa, että tämä on paremminkin hyvä, kuin huono uutinen. Näin ollen voimme optimistisesti katsoa tulevaisuuteen.
Polina Ivannikova lisäsi, että vuonna 2015 Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen viedään vähintään 3 000 autoa


Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/talous/20150424/16241.html#ixzz3aQwA6jTg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti